…ja kuolee nopeammin. Tänä päivänä on tosin aika vaikea kuolla ilmailuharrastuksen takia: harrastus ei ole niin helppoa aloittaa kuin ensin tuntuisi ja vakavaan harrastustoimintaan tarvitaan kaikkia mahdollisia lisenssejä, mikä johtuu vain ja ainoastaan turvallisuussyistä. Myös sukupolvemme tekniikka on niin kehittynyttä, että jokaisen varusteen pystyy mallintamaan tietokoneella ja ennustaa sen toimivuus ilman ihmisuhreja.

Köysihypyillä Eroon Korkean Paikan Kammosta

Englanninkielinen vastine on ropejumping, joka kuulostaa ehkä tutummaltakin. Yhtenä hienona päivänä amerikkalainen ammattikiipeilijä Dan Osman tajusi, että korkean paikan kammo ja varsinkin putoamisen pelko häiritsevät häntä läpäisemään vaikeita reittejä – ja päätti, että pääsee pelosta eroon pakottamalla itsensä kammonsa eteen kasvot vastakkain. Hän alkoi harrastaa köysihyppyjä ja siitä kehittyi kokonainen oma lajinsa, joka tänä päivänä on joissakin maissa rekisteröity seikkailutapahtumaksi ja joissakin maissa sillä ei ole minkään näköistä statusta. Suomessa köysihypyistä ei yleensä puhuta julkisesti, mutta täältä löytyy tarpeeksi paikkoja, missä hyppyjä voi harrastaa – ilman valvontaa ja omalla vastuulla, mikä itse asiassa on hyppääjän kannalta jopa parempi tilanne: silloin hän suhtautuu oikeasti erittäin vakavasti koko tapahtumaan eikä toivo, että sivullinen ammattilainen osaa hoitaa hommansa. Tiedoksi: Dan Osman kuoli vuonna 1998, kun köytensä repesi hypyn aikana.

Liitopuku: Unohdettu ja Palautettu

Liitopuku on nimensä mukaan siivellinen puku, joka sallii laskuvarjohyppääjän tekemään pitkiä vaakasuoria matkoja. Ensimmäiset liitopuvut kehitettiin jo 1930-luvulla, ja 1960-luvulla niihin pukeutuneet miehet järjestivät suosittuja lentonäytöksiä – minkä jälkeen 75 lentäjästä menehtyi 73 ja loput kaksi jäivät kertomaat liitopukujen käytön salaisuuksia maailmalle. Tänä päivänä harrastus alkaa pikku hiljaa palautua, ja pukuja on kehitetty paljon turvallisemmiksi. Suomessa liitopuvun käyttöön varten tarvitaan jopa 200 laskuvarjohypyn kokemus ja erillinen koulutus, minkä jälkeen kukaan ei kuitenkaan anna mitään takuuta, että jäät henkiin. Liitopuvun käyttö on vaarallista, mutta hypyn tuottama adrenaliini lennon aikana korvaa vaarat: tällaisissa tilanteissa ei yleensä tule ajatelleeksi sitä, että elämä voi loppua nyt. Jos tuntee olevansa kokenut laskuvarjohyppääjä ja haluaa kokeilla jotain uutta – tervetuloa liitopuvun ostoksille. Jos papereista löytyvä hyppymäärä ei riitä, ei huolta: moni Euroopan maa ei valvo siipimiehiä lainkaan. Omalla vastuulla siis, niin kuin seikkailun tuleekin tapahtua.

BASE: Vie Elämän Joka Tapauksessa

BASE on lyhenne neljästä hypyn aloituspaikasta: Building, Antenna, Span ja Earth. BASE-hypyt ovat laskuvarjohyppylaji, jonka kaksi huomattavinta erikoispiirrettä ovat aloituskohteen korkeus – yleensä reippaasti alle 600 metriä – ja sen kiinteys: hyppääjä ei aloitakaan matkaansa kohti maata lentokoneesta tai helikopterista, vaan lajin nimen mukaisesti jostain neljästä vaihtoehdosta. Viime vuosina BASE-hypyt olivat maailman vaarallisimmaksi lajiksi luokiteltu harrastus: siinä kuoli ihmisiä enemmän, kuin missä tahansa muussa urheilussa. Vielä yksi huomattava ero tavallisiin laskuvarjohyppyihin on laskuvarjon keveys: peruslaskuvarjo vaatii itselleen noin 150 metriä pitkän avautumismatkan, mikä ei ollenkaan riitä BASE-hyppääjälle, joka aloittaa hyppynsä esimerkiksi sadan metrin korkeudelta. Näin ollen BASE-hyppyjä varten on kehitetty omat pienet laskuvarjot, joiden avautuminen vaatii enintään 40 metriä ja joista puuttuvat kaikki tavalliseen laskuvarjoon kuuluvat turvavarusteet.

Tällaiset harrastukset vievät ihmisten elämiä koko ajan. Moni niistä urheilijoista, joiden toimesta joku laji lähti kehittymään, menehtyivät juuri samassa lajissa ja tässä ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: jos käy huono onni, elämä jää harmittavan lyhyeksi, mutta erikoisen kirkkaaksi, ja toisaalta kun käy hyvä onni – elämässä ei ole enää mitään muuta kuin ilmailuharrastukset.