…ja palaa kivuliaasti. Suomessa järjestettiin saunomisen maailmanmestaruuskilpailuja vuodesta 1999 vuoteen 2010, kunnes kilpailun kaksi finalistia saivat vakavia palovammoja eivätkä pystyneet poistumaan saunasta omin jaloin, mikä on yksi voittajan kriteereistä. Mitkä olivat muut kriteerit? Miehillä enintään 20 senttimetriä pitkät lahkeet ja naisilla enintään 5 senttimetriä leveät olkaimet. Ei saanut käyttää kipulääkkeitä eikä puudutusaineita, alkoholin käyttö ennen kisaa ja sen aikana oli kielletty ja muutama ihan looginen käyttäytymissääntö kilpailun aikana. Saunominen on yksi useasta suomalaisuuden tekijästä. Sauna on meille tuttu aina lapsesta asti, ja saunominen onkin kehittynyt vuosisatojen aikana koko maan itsenäiseksi kulttuurisektoriksi. Kaupoista saa kaikkea saunomiseen liittyvää, saunoja rakennetaan erilaisina läänistä riippuen ja saunomistavat vaihtelevat kaupunki- ja rantasaunoissa tietyin piirtein. Joillekin saunominen on pelkkää kivaa, kun voidaan viettää aikaa perheen tai ystävien kanssa, joillekin se on pelkkää kaljanjuontia ja joillekin aivan välttämättömyys saadakseen lihakset lämpimiksi ja selän liikkuvuus paremmaksi. Joillekin se on ollut aikoinaan jopa vakavaa urheilua.

LÄMPENEE MUKAVASTI

Saunomiskilpailusta

Kilpailun rajoituksista on kerrottu edellä. Käyttäytymissääntöjä ei ollut useita vaan muutama: istua piti ryhdikkäästi, pakarat ja reidet lauteissa kiinni; ei saanut koskettaa tai sivellä ihoaan eikä tietenkään häiritä kanssakilpailijoita. Kun tuomari kysyi kilpailijan voinnista ja se oli OK, piti osoittaa se peukalolla. Kilpailun alkulämpötila on ollut 110 Celsiusastetta, ja kiukaalle heitettiin vettä puolisen litraa puolen minuutin välein. Tämä tuntuu ehkä aluksi mukavalta, mutta kun palauttaa vuoden 2010 tapahtumat ja finalistien palanut iho mieleen, ei tule enää paljon halua pirauttaa järjestäjille että hei, tehdäänpä sama homma uudelleen. Ja niin: yksi näistä finalisteista menehtyi siellä samassa saunassa. Oli miehillä kyllä kunnianhimoa! Naisille järjestettiin omat kilpailut, ja jos miesten puolella kaikki kaksitoista kertaa voittajina astuivat saunasta perussuomalaiset miehet, naisten voittajajoukossa on kansalaisuusvaihtelua: viimeiset kilpailut voitti saksalaissyntyinen nainen, ja voittojen listalla komeilee vielä kaksi muiden maiden lippua, Venäjän ja Valko-Venäjän. Valkovenäläinen nainen vei kilpailut jopa kolmesti. Naisloukkaantumisia ei ole kilpailussa tapahtunut, ja tämä ehkä johtuu naisten luonnollisesti pienemmästä riskinottohalukkuudesta ja kunnianhimosta.

Turvallisesti Ja Hauskasti

Saunomiseen kuuluu muutama turvallisuussääntö. Tietysti, pitää varoa kuumaa kiuasta ja jos käyttää alkoholia, sen määrää täytyy harkita ja valita sopivaksi, ettei pääse tapahtumaan vahinkoa. Veden juominen on toinen asia: sitä tuskin tulee juotua liikaa ja varsinkin näin kuumissa olosuhteissa. Rantasaunassa paras puoli on hypätä jääkylmään veteen kuuman saunan jälkeen, mutta siinäkin on seikkansa: jos ei tunne vesistöä, ei kannata heti mennä pää edellä. Yhdelle tuttavistamme kävi karmea tapaus, kun hän teki juuri näin ja kulkee invatuolissa vielä tänäkin päivänä. Järven voi korvata myös lumihangella, jos esimerkiksi puolen kilometrin juoksulenkki rannalle tuntuu liian pitkältä. Voi nimittäin tehdä sitäkin ja lämpö yllättäen pysyy vielä järveen mennessä, mutta matka takaisin saunaan saattaa olla rasittava – ja viimeisen saunakerran jälkeen tulee kuitenkin mieli mennä takaisin kylmään. Sydänongelmatkin ovat ihan vakavia syitä olla erityisen varovainen saunomisen kanssa, eivätkä lääkärit sano sitä turhaan: saunassa pyörtyminen ei ole lainkaan kivaa, nimimerkillä kokemusta on.

Turvallisesti Ja Hauskasti

Vihta tekee saunasta parhaan talviviikonloppunautinnon. Vaikka vihtominen kuuluu enemmän juhannuksen viettoon, siihen sen ei pitäisi rajoittua: hyvä saunoja tietää, miten kannattaa vihtoa ”asiakasta” niin, että tämän lihakset rentoutuvat, selkäranka vapautuu ja sen liikkuvuus palautuu vastasyntyneen lapsen kuntoon. Ja tässä vaiheessa toivotetaan mahtavia saunomishetkiä kaikille, turvallisia ja hauskoja saunailtoja ja erinomaisia järvikokemuksia! Mennään mekin saunomaan, kun on kerran jo lämmennyt.